Bye bye, Melbourne

Sydneystä Melbourneen palattuani olin aikalailla vain töissä, vietin aikaa kavereiden kanssa ja suunnittelin tulevaisuutta. Monet illat kului ajellessa tai kävellessä ympäri lähialueita kavereiden kanssa jutellen. Siinä kun palasin takaisin Melbourneen Sydneystä tajusin yhtäkkiä ettei mulla enää ole kuin kuukausi jäljellä Melbournessa. Tietyt kuviot vaihtui, Sini lähti Suomeen ja Sharniie tuli takaisin Englannista. Ennen Sinin lähtöä vietettiin mukava ja rentouttava läksiäisilta Sinin siskon ja yhden meidän kaverin kanssa spassa ja uima-altaalla. Sharniien tultua takaisin päätettiin varata keskustasta hotelli ja viettää kiva viikonloppu keskustassa ja laittautua kunnolla vielä viimeisen kerran ennen mun ja Sharniien muuttoa Brisbaneen. Pakko sanoa, että oli varmasti yks parhaista illoista täällä ollessa, käytiin syömässä ravintolassa, tehtiin siellä lista kaikista asioista mitä pitää baarissa suorittaa ja hyvinhän siihen listaan rasteja tulikin :P

Monenlaista suunnitelmaa meillä oli Brisbanesta, mutta melko harva asia kuitenkaan lopulta meni niinkuin oli suunniteltu. Onneksi kuitenkin kaikki asiat on nyt kunnossa ja kerron siitä sitten ihan erikseen. Multa värjäyty ja lyheni myös tukka tuossa jossain vaiheessa. Oli vaan pakko tehdä jotain ku meni niin huonoon kuntoon, mutta onneksi leikkasin, koska tykkään ihan tosi paljon tästä lyhyemmästäkin tukasta. Onhan niitäkin päiviä millon kaduttaa vähän ja ikävöin pitkää vaaleaa tukkaa, mutta terveenä tämä kasvaa ihan supernopeaa!

Melbournessa lopetin työt perheessä helmikuun alusta, jonka jälkeen menin viikoksi Sinin entisen hostperheen luokse avuksi ja sitten vielä pariksi päiväksi Codin luokse asumaan. 7 kuukautta ylä- ja alamäkiä hostperheessä, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kaikki hyvät muistot ja kaksi ihanaa lasta, jotka varmasti pysyy mielessä aina. Ennen lähtöä annoin lapsille marimekon paidan ja mekon, sekä molemmille omat kuvakehykset muistoksi meidän yhteisestä ajasta. Tietyt lausahdukset mitä lapset sanoi, tuo edelleenkin kylmät väreet ja ikävän mieleen. 7 kuukautta on pitkä aika, ja siinä kerkeää kiintyä ihmiseen, jolloin lähtemisestä tulee äärimmäisen hankalaa. Lähtöaamuna perheen isä lähti hakeen äitiä lentokentältä, minä ja lapset jäätiin kotiin ja heräsin siivoamaan loput tavarat mun huoneesta, leivottiin lättyjä ja kirjoitin kiitoskirjeen perheelle. Siinä sitten hyvästeltiin moneen otteeseen ja Codi tuli hakemaan mua.

"If there ever comes a day, when we can't be together. Keep me in your heart, I'll stay there forever."
"How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard."

Viimeisen viikon aikana kävin surffaamassa ensimmäistä kertaa elämässäni ja se oli niin niin mukavaa, että koko ajan tekis mieli mennä uudestaan. Tällä kertaa vaan voisin muistaa käyttää aurinkorasvaa, koska poltin mun kädet ja naaman niin pahasti, etten enää ikinä haluu kokea samanlaista kipua. Luulin, että sain hyvän rusketuksen, mutta kaikkihan se vaan lähti kuoriutuun pois parin päivän päästä.

Käytiin yks viikonloppu uudelleen Chapel streetillä viettämässä iltaa, kun todettiin se tyttöjen kans hyväksi paikaksi edellisen viikonlopun menojen jälkeen. Viikolla olin töissä jonku verran, kävin näkeen yhtä kaveria keskustassa, makasin auringossa ja tein viimehetken suunnitelmia ja muuta mukavaa. Käytiin yks päivä St. Kilda music festivaleilla. Oli tosi kiva meno siellä, istuskeltiin rannassa, juotiin viiniä, katottiin auringonlaskua ja kuunneltiin eri esiintyjiä koko illan ajan ja käytiin vielä illan päätteeks kalajalla.Viimeisenä iltana kävin vielä näkemässä Sharniien sedän perhettä, sanomassa heipat ja viemässä mun toisen matkalaukun niille säilöön. Sen jälkeen mentiin parin tytön kans muutamalle läheiseen pubiin.

Aamulla Codi tuli herättään mua. Se vaan käveli ovesta sisään ja tuli halaamaan. Kyllähän siinä oli melkosen haikeat fiilikset puolen vuoden jälkeen kun tiedossa ei oo millon seuraavan kerran nähdään. Perussäädöllä taas lähettiin uuteen nousuun: Codin hostisä oli ottanu auton missä mun matkalaukku on. Onneksi se oli ajanu vaan juna-asemalle eikä 30 kilometrin päähän keskustaan ja onneksi Codi sano ihan muuten vaan että otetaan toinen auto, koska muuten ei ois huomannu, ettei sitä laukkua oo. Ajettiin sitten lentokentälle, siellä annoin Codille pikku muistamisen ja sain myös itse kirjeen ja jumbopelikortit, koska me aina pelattiin korttia. Kyllähän se  täytyy myöntää että ei se heippojen sanominen tuu ikinä olemaan helpompaa. Ihan yhtä kamalaa se on joka kerta. 

Lähdin turvatarkastukseen monien kyyneleiden ja halausten jälkeen. Siinä vaiheessa kun olin check-in tiskillä, multa punnittiin laukut ja semmonen oikeen ärsyttävä nainen oli niin gramman päälle tarkka että ois joko velottanu jonku 70 dollaria kilolta ( ylimääräsiä kiloja oli joku 8) tai että mun pitää nakata menemää. Menin sit sivuun ja en mä nyt mitään voinu nakata pois, nii yhtäkkiä tuli mieleen äiti, joka kerran sano, että "kaikki reppureissaajat joilla on liika kiloja, pukee vaan kymmeniä kerroksia vaatteita päälle.." Siinä mä sitten aloin veteleen vaatteita niskaan. Lopulta mulla oli 12 toppia, 3 t-paitaa, pitkähihanen, 2 neuletta ja huppari, farkut, shortsit, maksihame ja reenilenkkarit jalassa. Voi herranjumala miltä mä näytin :D lisäks vielä pakkasin pienimpään käsilaukkuun hulluna vaatteita ja näin pari poikaa sivussa istumassa rinkkojen kans nii kysyin et saisinko niille jättää yhen laukun niin ne vahti sit sitä. Kävin sit uudellee check-inissä ja sain laukun läpi, ONNEKSI! Menin takas sinne poikien luo hakeen laukun ja vetelin kaikki vaatteet pois päältä. Kyllähän ne on kattonu et mikä pummi mä oon hahahaha se oli ihan järkyttävää :D ei naurata koska joudun varmaa tekeen saman ku oon tulossa Suomeen. Noh, lopulta pääsin sitten lennolle ja lento meni hyvin. Brisbanessa otin taksin ja näin perillä Sharniien, joka oli Coronan kanssa vastassa! Siinä me sitten juoruiltiin parin viikon tapahtumista, koska Sharniie lähti Brisbaneen aikaisemmin. Tehtiin illalla ruokaa ja katottiin leffaa.

Uusi, tuntematon ympäristö ja tulevaisuus vaikutti melko pelottavalta siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa Brisbanessa painoin pään tyynyyn. Oli hirveän tyhjä olo ja en tienny mistä voisin alottaa. Tuntu, että joudun taas käymään samat vaikeudet läpi mitä oli Melbournessa kun ensimmäisen kerran sinne menin, mutta loppujen lopuksi sain järjesteltyä asiat niin, että enää ei ole huolta :)